lauantai 15. maaliskuuta 2014

Käärystimet ja pipo - koulutus ja muutto

Hoplaa! Kävipä taas niin että kun työt alko niin kaikki muu jäi vähemmälle. Puoltoista viikkoa nyt siis ollut duunissa ja tähän mennessä kyllä ihan tykkään. Eka viikko oli koulutusta ja mitäpäs muuta siellä touhus powerpointteja tuijotellessa ku neulo!


Tuli tekaistua pipo. Nappasin kiireessä aamulla vaan kaks kerää lankaa ja niihin passelit 
puikot mukaan. Langat oli siis Novitan Rose Mohairia, musta jäänyt mistälie ja ruskeaa ostin joskus useamman kerän kun piti tehdä hartiahuivi, mutta se sitten vähän jäi. Kuvioon tuli nimittäin virhe enkä jaksanut purkaa. No, vajaa kerä meni molempia päällekäin tuohon. Vähän iso ja hipikäshän siitä tuli ja vielä vähän kova. Pitäis varmaan kastella ja vähän venytella muotoon.




Myös kämmekkäät tuli neulottua. Lanka oli noihin vähän huono kun ei juosta yhtään, mutta itsepähän herra sen valitsi :) Taisi siis olla Hanko langan nimi.

Tänään aloin tekemään säärystimiä Nallen taika langasta, sitä vispipuuron väristä. Oon haaveillu siitä pitkään ja tänään oli vähän tylsää niin kävin sitä pari kerää paikalliselta Tokmannilta hakemassa. Parikymmentä senttiä sitä tuossa kerkesikin jo tulla. Lisäksi vaiheessa on Tennesseestä tehtyä keittiönverhoa, sekin olis kohta noin puolessa välissä. Voi kun osais joku päivä keskittyä vaikka vaan yhteen työhön..


Lankalaihikseen nyt siis:
Rose Mohairia meni n. 100 grammaa
Ja Hankoa vajaa 100 grammaa myös.
Nallea ostin 200 grammaa, mutta ekasta kerästä on jo noin puolet neulottu.
Eli noin plusmiinusnolla.

Tenneseetä tähän mennessä mennyt 1½ kerää. Vaikea pysyä laskuissa vaikka olevinaan on omassa päässä kärryillä. Seuraavaan kertaan!