Huh, työt on vihdoin ohi ja rankan syksyn jälkeen voin keskittyä olennaiseen, eli kouluun. Harmillisesti menikin ensimmäinen jakso hieman poissaollessa, mutta nyt kun on viikon saanut tehdä ja touhuta sitä, missä (kuvittelee olevansa) hyvä nii aijai!
Itsellä kun on jonkin verran tuota ompeluhistoriaa ennestään, tuntui startti hieman hitaalta ja myönnettäköön että vähän tylsää oli. Mutta nyt kun on päässyt joten kuten taas sisään ompelukoneen ja saumurin sielunelämään niin on uskaltanut tehdä omiakin projekteja, koulussa ja kotona. When the inspiration hits...
Neulatyyny ja pukupussi olivat kuitenkin mielestäni erittäin hyvät ensimmäiset työt, jotka ovatkin olleet ahkerassa käytössä. Neulatyynyn tein vanhasta t-paidasta, laitoin kaksinkertaisen kankaan ettei olisi trikoo joustanut niin paljoa, mutta joustaahan se, ei voi mitään. Rannekkeeseen virkkasin alpakasta (YLLÄTYS!) päällisen ja sisälle kuminauhan. Eikä ees kutita. Pukupussiin ostin Eurokankaasta mustaa 100% polyesterikangasta ja limen vihreää (TAAS YLLÄTYS!) vinovauhaa. Kangas oli hankala käsitellä ja sitä tulikin leikeltyä vähän miten sattuu, mutta lopputulokseen olen kuitenkin tyytyväinen. Pistin sen nurinpäin, kun mattapinta näytti siltä että se suojaisi enemmän eikä kiiltävä nukkaa vaatetta.
Saumaharjoitukset tuli tehtyä suht nopeasti, tasokuvista oli helppo tulkata miten päin kangaat asetellaan. Poikkileikkauskuvat taas olivat täysin uusia minulle, vielä vähän vieraalta tuntuu eikä aina ole ihan varma miten päin saumaa pitäisi tuijottaa.
T-paitaprojektiin valitsin pitkähihaisen paidan kaavan (burda 9/12), leveällä laskeutuvalla kaula-aukolla ja kuminauharypytykset tuli hihoihin ja oikeaan sivusaumaan. Ostin koululta mustaa trikookangasta (á 4e/m!), josta jäi vielä hameen resoriin, jonka tein myöhemmin kotona. Kursin paidan kasaan suht nopeasti ja siitähän tuli aivan käyttökelpoinen, omannäköinen paita. Hyvä ensimmäinen ommeltu vaate 9(?) vuoteen.
Tästä paidastahan tuli siis niin pitkä, että käy myös mekkona! |
Loppujaksosta otettiin työnalle neule- tai virkkausprojekti. Mie nyt oon neulonu ja virkannu siellä vähän väliä mitä sattuu, päätin antaa arvioitavaksi alkuviikosta valmistuneen Granny Cocoon Shrugin ohjeella tehdyn alpakkatakin/boleron/mikätuonyton. Ainakin se on hyvä ja rento päällä, teen varmasti vielä ainakin toisen jossain vaiheessa.
En oo saanu otettua kuvaa vielä valmiisna, tässä tuotantovaiheessa ;) |
Loppuajan olenkin duunaillut ihan omiani koulussa, aloin tekemään nahkahametta Carmenin levynjulkkareita varten, valmista ja käyttökelpoista pitäisi olla 6.11. mennessä eli loman jälkeen on vielä hetki aikaa. Saapa nähä :D Lihota ei ainakaan kärsi grammaakaan.
Nyt sitte flunssassa loman viettoon, tunnollinen opiskelija sairastaa sillon ku ei tarvi olla koulussa! Murr.
Tämän värkkäilin eurokankaan palasosaton tsaikedeelisesta trikookankaasta, 7 kaitaletta ja tässä siis resori paidan jämistä. |
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti