tiistai 28. tammikuuta 2014

Laiskottanut on..

Onpa mennyt pari viikkoa vähän laiskotellessa. Viime viikolla tuli tosin juostua työhaastatteluissa ja täyteltyä kaiken maailman lippusia ja lappusia. Silti harmittaa kun jäi kaikki kiva vähälle.

Muuuuutta, eilenpä taas innostuin. Elokuvaa katsellessa nappasinpa puikot käteen ja sain kuin sainkin pari palasta aikaiseksi.

Kyllä se alkaa jo lämmittää kun pitää sylissä paloja neuloessa yhteen, välillä meinaa ihan hiki tulla. Varsinkin kun vuokraisäntä päätti männä viikolla, että laitetaanpa pattereihin vähän hönkyä. Menee lämmöt harakoille, kun joutuu ikkunoita pitämään auki ettei tukehdu (lähteepä aiheet vähän rönsyilemään).

Kävin viime viikolla etsimässä varastosta lisää lankaakin tuohon, muutama kerän jämä sieltä taas löytyi lisää. Tosin päätin, etten laita tuohon mustaa tai pelkkää valkoista lankaa ollenkaan. Ehkä virkkaan siihen reunat jommalla kummalla? Lankalaihis (Näppituntuma blogissa) postauksesta innostuneena päätin myös lopuksi punnita viltin ja katsoa paljonko siihen on lankaa yhteensä kulunut. Ompelen palat yhteen aloitus-, lopetus- ja jämälangoista myös.

Aluksi mietin, että käyttäisin eri mallikuvioita eri tilkkuihin, mutta uudelleenihastuin tuohon taas niin kovasti, etten malta taas neuloa mitään muuta (vielä en ole kyllästynyt). Käytin tuota vajaa vuosi sitten parissa hartiahuivissa, jotka neuloin. Tosin vain muutaman rivin verran, mutta tykästyin jo silti. Laitanpa loppuun vielä kuvan toisesta huivista, ihan vain vaikka kesää odotellessa..



2 kommenttia :

  1. Mulla on myös vähän vastaavalla idealla viltin alku meneillään. On vaan ihan törkeen hidasta hommaa, Mä vielä yritän pääpunasena keksiä erilaisia mallikuvioita, niin sekin hidastaa aika oleellisesti. Joka tapauksessa onnea viltin valmistukseen! Täällä ollaan ainakin hengessä mukana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuo hitaanpuoleista, mutta mää tavallaan nautin siitä kun saa vaihtaa värit just sillon ku haluaa. Ei ala kyllästyttämään ja aina tulee vähän eri näköstä :) Tsemppiä sinnekin! :)

      Poista